dimanche 1 août 2010

12/12

Kahdentoista kuvan viimeinen kuva on tässä ja siitä syystä rupesinkin miettimään miten on mahdollista että kaksitoista kuukautta on näin näytetty vaikkei niitä ole leikin alusta kuin yksitoista?

Muutoksia et taida juuri olla, ehkä Normandiassa onkin se ongelma että kaikki päivät ovat melko samanlaisia ympäri vuoden?

Itse asiassa syksy on kyllä saapumassa. Sen huomaa mm siitä että kukkapenkeistä on revittävä jo paljon loppuun kukkineita kasveja. Vai olisiko minun pitänyt sanoa "olisi revittävä", sillä puutarhatyöt ovat jääneet kovin vähään tänä vuonna.

Minun piti jo viime vuoden syyskuussa ruveta juuri kuvan kukkapenkkiä muuntelemaan, ja tämä kuvasarja olikin minua muistuttamassa työstäni ainakin kerran kuukaudessa, mutta siitä huolimatta mitään ei ole tullut tehtyä.

Laiskuuteni on siis nyt todistettu ja annettu blogistanian nähtävaksi. Mutten sure.


17 commentaires:

Sciarada a dit…

Ciao HPY, I do not understand Swedish, and now google translator does not translate what you wrote, however I love the bucolic scenes and this reminds me your wonderful photo!
Have a good sunday

isopeikko a dit…

Homma on hoidettu. Olithan kuitenkin aika ahkera :) Nyt sinulla oli ääkkösetkin tekstissäsi :)

lepis a dit…

Vuoden kierto on ilmeinen. Pidän sitkeydestäsi kottikärryparkkiksen suhteen. Tyyli pitää.

Daniel a dit…

Immuable!!!
Il va falloir passer de l'antirouille sur la brouette!

Mick a dit…

I always enjoy seeing DD's wheelbarrow ... perhaps I ought to stop 'round and sign the back of it one of these days.

Liisa a dit…

Sinähän olet melkein aina töissä. Ei silloin ehdi kukapenkkejä rustailemaan. Kuvasarja itsessään oli jo vaativa projekti.

Olivier a dit…

c'est pour quand l'exposition ;))

Cergie a dit…

Couvert mais tjrs pas de pluie...
J'ai ramassé ce qui restait des groseilles et des cassis ds notre jardin et celui de Lichun, hier.
> 1kg500 de jus une fois ajouté le sucre. Quel boulot pour pas gd chose !

Cergie a dit…

Merci pour la ballade vespérale entre autre ; c'était sympa de voir tes petits coins à chevreuils, lièvres, renard, corbeau...

Anonyme a dit…

Vuosi meni kyllä uskomattoman nopeasti. Jaksoimme koko sarjan kuitenkin. Hienoa!
Oli kiva seurata sinunkin sarjaasi :-)

Mari a dit…

Aika urakan teit 12 kuvan kanssa - voiko joku vielä muka vaatia, että siinä samalla muka penkkoäkin uusiksi - EI - ensi vuonna sitten se urakka?

Ink Narrative a dit…

Kottikärryt eivät teillä kuitenkaan ole kovin usein käytössä?

tanssiva harmaa pantteri a dit…

Kottikärryt ovat liikuttavan samalla paikalla monessa kuvassa. Kasvillisuus vaihtelee ehkä vähemmän kuin täällä Pohjoisessa, mutta hieno sarja sinullakin.

Jaska a dit…

Muovi saavit ovat ainakin saaneet perheenlisäystä vuoden aikana. :) Kiva sarja, näyttää ettei se puutarha siitä minnekkään lähde vaikkei sen kanssa koko ajan värkkää. Hauskaa jatkoa...

Armi a dit…

Ihana puutarha sinulla. Luulen, että jokaisen pihaa hoitavan mielestä aina olisi jotain tehtävää.
Olet valinnut kollaasin isoksi kuvaksi suosikkini. Kesäinen vihreys on upea.

Sara at Come Away With Me a dit…

All is green for the summer. I think I like the snowy scene from February best, with the light glowing in the windows across the way.

Flo de Sendai a dit…

Hei
Normandia on vähän sadekausi koko vuoden, mutta myös sadetta, me rakastamme Normandia!
Happy vapaapäivät, jos lähdet, onko etelään tai pohjoiseen.