Itsemurhaehdokas

Olin autolla liikkeella viime sunnuntai-iltana kun kännykkäni soi. Se on lähinnä työkännykkä, eikä siihen soita juuri kukaan muutenkaan  kuin työasioissa. Kun se sitten soi sunnuntai-iltana ennakkoluuloni sanoivat minulle: Ongelma.

Langattoman langan päässä oli alaiseni joka kiihtyneenä sanoi. "Teen vielä huomenna työtä teille ja sitten lopetan."

Huomautin etta hänellä on viikko irtisanoutumisaikaa, mutta kiihtynyt mies selitti ettei hän voinut jatkaa koska hänestä oli sanottu että hän on vanha.

Vastasin hänelle olevani liikkeellä autolla, haluavani pysäkoidä johonkin jotta voisimme keskustella asiaista. Sain luvan.

Mitä hän sitten tekisi lopetettuaan työnsä? Tappaisi itsensä!

Itsemurhaehdokas nyyhkytti ettei hän voinut jatkaa koska hänen työtoverinsa A oli sanonut hänelle että B oli sanonut että hän (siis se puhelimessa oleva) on vanha. 

Huomautin hänelle etta me olemme suurin piirtein saman ikäisiä,  ja että minullekin sanotaan joskus että olen vanha, enkä kuitenkaan pistä siitä pahakseni. Lisäsin että on olemassa nuoria ääliöitä, siinä missä on vanhojakin ääliöitä. Tärkeintä on olla joko nuori tai vanha, olematta kuitenkaan ääliö.

"Mutta siitä lähtien kun A on meillä töissä, kaikki pitävät vain hänestä, eikä enää ollenkaan minusta. Minun työni on muuttunut paljon vaikeammaksi. A tarjoaa kaikille kahvia ja kaikki pitävät hänestä eikä kukaan pidä enää minusta!  Teen vielä huomenna työni ja sitten tapan itseni."

Keskustelua jatkoi monta minuuttia, kymmeniä varmaan, en katsonut kelloa, minun piti saada mies muuttamaan mielensa itsemurhasta,  ja myös pysymään töissä. Hyvää työntekijää ei kannata päästää tekemään itsemurhaa. Myönnän että ihmettelin samalla mistä saisin hänen tilalle nopeasti toisen yhtä hyvän työntekijän. Olenko siis itsekäs?


Sanoin että minä pidän hänestä. Han vastasi että hänkin pitää minusta! Hän siirtyi teitittelystä sinutteluun ja sitten takaisin teitittelyyn. Sekosi sanoissaan kokonaan.

Kunhan olimme keskutelleet siitä sun tästä, työtovereista ja asiakkaista, myös siitä miten kauan olemme toisemme tunteneet, ja mies loppujen lopuksi oli huomattavasti rauhoittunut, sanoin että hänellä on vielä lomaa ottamatta ja että hän voi pitää viikon vapaata ja levätä. Vastaus oli: "En halua lomaa, jos minun on pakko, niin voin ottaa sitten marraskuussa."

Minä en saanut maanantaivastaisena  yönä unta, mutta maanantaina mies oli niin kuin ongelmaa ei olisi koskaan ollut. Ja hän on tehnyt työnsä myös tänään, tiistaina!

Olettaisin että koko juttu on merkinnyt minulle paljon enemmän kuin entiselle itsemurhaehdokkaalle. Olen vielä kerran saanut huomata että (jotkut) miehet ovat pieniä lapsia, ja voivat pilkastua pikkuasioista. Lapsetkin kuulemma tekevät itsemurhaa paljon uskottua enemmän. Niin ainakin väittää viime aikoina julkistettu tutkimus.

Olen tänään tehnyt tilastoja jotka aion näyttää sunnuntai-illan keskustelukumppanilleni, sillä ne vahvistavat että eräät hänen väitteensä työasioista eivät pidä paikkansa. Minun on pakko tehdä näin, vaikka hän luultavasti on unohtanut koko jutun jo. Minä en pysty siihen vielä.


Mitäköhän olisi tapahtunut ellei minulla olisi ollut kännykkä mukanani sunnuntai-iltana? (Viikonloppuisin unohdan sen yleensä jonnekin...)