vendredi 2 avril 2010

8/12

Huhtikuun kuva on otettu eilen, iltapäivän alussa, siinä missä toistaiseksi muut ovat olleet aamukuvia, siitä oletettavasti erilainen valoisuus, eli ei aivan suora vastavalo, sillä aurinko oli melko korkealla taivaalla. Näkymä on siis suht'koht' suoraan etelään.

Kasteluletku on jatkuvasti paikallaan, mutta kukkapenkkiin on ilmestynyt juuri tätä kuvasarjaa varten hankitut keltaiset orvokit lähimpään kulmaan. (Muuten minulla ei olisi ollut sitä varten aikaa, aamupäiväkin meni neljän hengen ja melkein yhtä monen tunnin kokouksessa.)

Nurmikko on ruvennut kasvamaan ja kaipaa jo leikkausta, mutta se jäänee vähän myöhempään, sillä seuraava kuva on vasta kuukauden kuluttua!

Sahatavaravarastossa ei näkynyt liikettä, siellä oli inventaario menossa. Se avaa uudestaan pääsiäisen jälkeen.

Tänäänkin on meillä muuten työpäivä. Pitkääperjantai ei ole meillä vapaapäivä.

Hyvää pääsiäistä kaikille täällä kävijöille. Suklaamunat on piilotettu puutarhaan. Siitä vaan etsimään!


31 commentaires:

claude a dit…

Je ne comprends rien mais je vois bien TA brouette dont DD se sert aussi !
Bonne journée, Hélène !

Daniel a dit…

Bravo! tu es fidèle a tes résolutions d'une photo chaque mois du même lieu...
Je n'ai même pas débuté...Oh La! La!
Bonne journée ;))

✿France✿ a dit…

Ben alors je ne comprend rien de rien je regarde donc ton jardin
HIHIHI

isopeikko a dit…

Peikosta on mukavaa kun ruohokin saa kasvaa vapaana :) Siellä on jo piäniä kukkiakin.

Alain a dit…

Hyvää pääsiäistä à toi aussi.

sirokko a dit…

Siellähän on jo vaikka mitä kukkaa, ihan pääsiäistunnelmia.

SusuPetal a dit…

Minä löysin todella ison suklaamunan, kiitos!

Cergie a dit…

Une belle lumière hier matin 1er avril, tu aurais pu prendre une photo ailleurs pour blaguer mais tu as voulu nous montrer ta jolie pelouse parsemée de pâquerettes où les cloches vont venir dong ding ding dong ; et moi hier j'ai préparé des petits pieds de fenouil pour toi et j'ai toujours un cep de vigne dans un pot à ton intention parce que peut-être tu es trop grande pour les oeufs au chocolat.
Joyeuses Pâques !

delphinium a dit…

moi j'ai décidé de ne pas faire la chasse aux oeufs ce WE, je vais chasser le sanglier, ceux qui déterre les petites fleurs et qui font des dégâts aux cultures. J'ai pour cela, confectionné une nouvelle combinaison aérodynamique qui me protégera si je me fais charger. Et puis je suis quand même déboussolée. 8/12? on est à Pâques ou au mois de décembre?
et pourtant j'ai encore rien bu. Bon WE de Pâques et bises

ELFI a dit…

je vais prendre exemple ..une photo par mois.. hier il y avait du brouillard.. !!!!! blanc total!!!
bonnes fêtes de pâques!

Ina a dit…

Onpas kevät siellä jo pitkällä. Perässä tullaan!

Hyvää Pääsiäistä!

Thérèse a dit…

On pourrait copier Yves Montant "la statue est toujours à la même place..." mais on devrait changer les mots et dire "le tuyau est toujours à la même place..."
Bonnes fêtes!

Thérèse a dit…

Le poisson d'avril! J'avoue que je vis un jour à la fois en ce moment. Mais l'interprétation est bien sur libre...

Catherine a dit…

7 erreurs se sont glissées dans la nouvelle photo. Cherchez lzesquelles.

Catherine a dit…

7 erreurs se sont glissées dans la nouvelle photo. Cherchez lzesquelles.

Kutuharju a dit…

Voi ei, mä en ala mitään! Mitä noi keltaiset varren päässä heiluvat huitukat on?? Viime kesästä on niin pitkä aika että on kaikki jo unohtuna -- Ainoa keltainen mikä täällä näkyy on koiran pissi hengella.

Ari a dit…

printemp

Famu falsetissa a dit…

Siellähän on jo vaikka kuinka paljon kevätkukkia. Löysin suklaamunan. Pistin sen heti poskeeni:))

Trotter a dit…

Hi Hélène! I think I've already seen this one!!!

Thanks for your comments at Blogtrotter Two, now departing Miami by air; my Easter egg to you... ;). Have a great weekend!!

PeterParis a dit…

Vivement le 9/12, pour le mois 05!

Glad Pàsk!

Zilga a dit…

En raski kaivaa koloja noin kukkarikkaaseen nurmikkoon. Antaa suklaamunan itää, katsotaan tuleeko siitä poikasta :)

Mick a dit…

Uh oh! I think someone stole DD's wheelbarrow! It isn't in this photograph. :O

Simpukka a dit…

Yritin tirkistellä joko pihakoivusi on hiirenkorvilla, mutta ei taida ihan vielä olla.

Kimmonkamera a dit…

Kevään valo on vahvasti mukana kuvassasi. Niitä suklaamunia tulisin kernaasti etsimään jos voisin. Pääsisin hetkeksi pois täältä märästä Pohjolasta.

Ink Narrative a dit…

Yritin rapsuttaa näyttöä, muuten löytänyt yhtään suklaamunaa :( Sitäpaitsi tuo ruoho on aivan väärin, meillä on vielä hanget korkeat nietokset! Positiivisesti ajatellen tämä tietysti merkitsee, että kevät on tulossa tännekin päin :)

Trotter a dit…

Tu es partie en vacances? Bonne semaine!!
Gil

Liisa a dit…

On tämä niin iso tämä Eurooppa. Siellä vihreää ja kukkia, täällä likaisenharmaat korkeat kinokset ja tulvat ja harmaa taivas. :)

Kaikki suklaamunat oli syöty ennen kuin ehdin tänne.

Miss_Yves a dit…

Quelques fleurs printanières annoncent un changement de saison dans le décor!

KooTee a dit…

Jepulis, sinullahan jo piha on kesää täynnä ;)

Inkivääri a dit…

Narsissit kukkivat ja nurmikollakin näkyy jotain kukkia, belliksiäkö? Meillä tuota sanotaan jo kesäksi:)

Mari a dit…

Oi... Meillä vielä värjöitellään lumikerroksen alla - kukat meinaan. Mutta pikku hiljaa taaperretaan perässä.