jeudi 10 décembre 2009

Pysähtynyt muutos

Se alkoi muutama päivä ennen kun automme jäi joen pohjaan.


Olimme kuin niin monta kertaa aikaisemmin ylittämässä jokea paikassa missä ei olisi pitänyt olla kuin kymmenisen senttiä vettä, mutta rankat sateet olivat ruopanneet joen pohjaa, ja sinne se auto jäi. Nokka isossa kolossa.

Meillä oli onnea, auto saatiin hinattua pois ja sen kuivuttua se oli aivan käyttökelpoinen. Radio vain samahti. Toisille sattui hassummin ja he joutuivat vaihtamaan moottoria kokonaan. Tai autoa...

Vuosien mittaan sadetta jatkui. Pikkuteillä oli vettä niin paljon että puolet rekka-auton renkaasta upposi siihen. Pikkuautolla ei kannattanut ajatellakaan siellä ajamista.

Kaupungissani näin veden tulevan katua sellaista vauhtia että siihen pysäköidyt autot siirtyivät sen mukana. Ihmisiä kuoli ainakin yksi. Muualla enemmän.

Tulvat siirtyivät meistä ensin pohjoiseen ja sitten etelään. Ympärillemme. Joka kolkkaan.

Syytettiin milloin ketäkin.

Automme jäi joen pohjaan 1990-luvun alussa, ja siitä lähtien harmaus on vaan lisääntynyt vuosi vuodelta.

Ilmastonmuutos on pysähtynyt yläpuolellemme.


Peut-on dire que le changement (climatique) s'est arrêté au-dessus de nous?

32 commentaires:

hpy a dit…

Du changement climatique - constaté par moi-même depuis le début des années 1990.

Olivier a dit…

je suis par certain du cote tres scientifique de la chose ;o)). Ce que je trouve fou, c'est les photos des grands glaciers qui petit a petit disparaissent....waouhh

Daniel a dit…

Tu es dans le brouillard il me semble ????
Tu a un petit coucou de "Suzanne & Roger" qui a des pb de connexion pendent son périple...

Famu falsetissa a dit…

Kuulostaa pelottavalta. Ilmastonmuutos on hyvin vaikea asia saada hallintaan. Välillä mietityttää. Mitähän lapsenlapseni tuleekaan vielä näkemään ja kokemaan.

Ceciel a dit…

Je ne sais pas. En tout cas, ce ciel très bas et humide me rappelle fort notre brouillard local, dit "stratus" (qui lui, tendrait à diminuer, à en croire les gens qui vivent ici cepuis longtemps)...

Sirokko a dit…

Depuis 20 ans déjà! Ca pèse lourd le changemant climatique.

claude a dit…

IL y a un scientifique qui dit que c'est de la foutaise tou ça, mais comme Olivier quand je vois les Icebergs fondre, ça fout les chocottes. Qui croire alors !
On a eu un été très chaud, mais on s'est largement caillé l'hiver dernier, cela a même commencé en automne.

Daniel Chérouvrier a dit…

Quand nous serons confronté au prochain cycle de glaciation notre réchauffement climatique aura fait long feu.
Ce qui ne veut pas dire qu'il ne faut pas se préoccuper de l'écologie mais avec la tête froide sans sacrifier à l'hystérie actuelle.

Meripilvi a dit…

Rankkasateita on aina ollut mutta ehkä ei niin paljoa betonia jokien varsilla, rannoilla, tulva-alueilla jne. Vesi ei pääse imeytymään maahan vaan nousee ja nousee vaan.

Cergie a dit…

Ch'sais pas pour le changement climatique je sais juste que moi aussi je voulais parler du temps aujourd'hui et que j'ai pas eu le temps...
(J'aime bien ton paysage en haut à gauche du montage ; est ce que tu vois depuis chez toi depuis que tes bouleaux sont déplumés parce que c'est l'hiver bientôt ?)

l'ours blanc a dit…

mon terrain de jeu se rétrécit...

hpy a dit…

Olivier, as-tu froid?

Daniel, je ne connais pas Suzanne & cie. Merci quand même!

Famu, ilmastonmuutoksen syista voidaan olla eri mielta, mutta ainakin taalla ilmasto on muuttunut viime 20 vuoden aikana.

Ceciel, ça change peut-être partout.

Sirokko, tu dois en avoir des catastrophes aussi! (D'après ce que j'ai vu.)

Claude, quand verra-t-on les scientifiques se mettre d'accord?

Deslilas, qui est hystérique? Pas les gouvernements de tous les pays qui se réunisssent pour ajouter des taxes!

Meripilvi, rankkasateita on aina ollut, mutta ne ovat meilla muuttuneet kovin lyhyeiksi ja kovin paikallisiksi. Seka kovin rankiksi.

Cergie, en haut à gauche? Oui, je peux le voir de chez moi mais la photo a été prise du chemin.

l'ours blanc, il faudra arrêter de jouer... pauvre nounours!

Korppi a dit…

Teillä (ja meillä) ilmat ovat harmaantuneet ja sateet lisääntyneet. Tämä syksykin tuntuu todella, että aika on pysähtynyt.
Kova kokemus teillä aikoinaan.

Zilga a dit…

Harmaus ja sateet ovat pysähtyneet tänäsyksynä paikoilleen. Aurinkoa en muista nähneeni koko syksynä.
Onpa teillä ollut kokemusta kerrakseen.

Mick a dit…

That water looks awfully cold.

✿France✿ a dit…

Et bien je n'y vois plus grand chose mais c'est marrant je vois si bien cette photo

Liekki a dit…

Aamulla jo yritin jättää kommentin, mutta ei näyttänyt onnistuvan. Heitä roskiin, jos jossain vaiheessa ilmaantuvat.

Mutta piti siis sanomani, että toivottavasti ilmastonmuutos on todellakin pysähtynyt, ettei enää pahenisi.

SusuPetal a dit…

Pysähtynyt muutos. Pidän nimestä. Kertoo paljon.

Kaanon a dit…

Surullisen totta ja kuitenkin toivoisi ettei näin olisi.

Inkivääri a dit…

Aivan!

Thérèse a dit…

Dur à dire, facile à voir.
Nous avons des civilisations qui ont disparu ici probablement à cause du réchauffement mais il n'y a aucune trace de blogs pour le prouver.

L. Neusiedler a dit…

we also feel it here: we used to have such wonderful snow, now it's all still green. can we really do something against these changes?

claude a dit…

Effectivement, les dinausores ne sont plus là pour en parler!!!

Miss_Yves a dit…

Je ne sais pas ...c'est peut-être un banal brouillard qui ne nécessite pas d'abri anti-pollution!

arleena a dit…

Ilmastonmuutos pysäyttää monella tapaa.

Amalia a dit…

Jos yhtää lohduttaa, niin yhtä harmaata on täälläkin.

Bergson a dit…

si j'ai bien compris le changement climatique s'arrête à Copenhague

Tapsu a dit…

Suuri vedenpaisumus on tulossa ja pysäyttää kun jäätiköt alkavat sulaa!

isopeikko a dit…

Muutos on ainoa pysyvä olotila. Joka päivä kaikki alkaa siitä mihin eilinen päättyi. Eikö ole upeeta :)

luolaleijona a dit…

Surullista mutta niin totta..

savisuti a dit…

Ilmastonmuutoksen voi aistia teidän maisemissa paremmin kuin täällä Suomessa. Meilläkin on lämmenneet talvet mutta se ei tuota paljon ongelmia ainakaan minulle. Harmaalta näyttää.

aimarii a dit…

Kuvat kertovat hyvin pysähtyneestä muutksesta.